Friendly approach

Toimittajana en erityisemmin välitä tehdä henkilöhaastatteluja, koska en ole niissä järin hyvä. Suhteellinen kilpailuetuni on muualla.

Sen lisäksi, että henkilöhaastattelut edellyttävät toisen ihmisen kohtaamista, ne ovat vaivalloisia. Asiakeskeiset jutut rakentuvat faktojen vankalle perustukselle, ja niiden arkkitehtuuri syntyy luonnostaan, mutta henkilöjutussa haastateltavan sanomiset vaikuttavat merkittävästi jutun rakenteeseen ja painottumiseen. Tarkoitan nyt sellaista perusmuotoista henkilöhaastattelua, jossa toimittaja menee haastateltavan luo kysymysten kera, juttelee tunnin–puolitoista ja poistuu kirjoittamaan. Lehdessä jutun ohessa on puolivartalokuva haastateltavasta.

Haastateltavan sanomisilla on keskeinen osa, koska kyse on henkilöhaastattelusta (eikä henkilökuvasta – hyvän henkilökuvan voi kirjoittaa, vaikka ei tapaisi sen kohdetta lainkaan tai ainakaan haastattelisi tätä). Henkilöjuttu ei kuitenkaan ole laiskaa haastattelunauhan purkamista. Toimittajan on keksittävä tekstin ja työajan kannalta ekonomiset keinot laajentaa juttua haastateltavan persoonaan ja käsiteltävään asiakokonaisuuteen.

Toisinaan haastateltavien on vaikea ymmärtää tätä. Jos toimittaja kirjoittaa juttuun neutraalin kontekstualisoinnin, haastateltava saattaa kivahtaa: ”Enhän minä noin sanonut!” Jos toimittaja taustoittaa jotakin tapahtumaa saattaakseen lukijansa tilanteen tasalle, haastateltava saattaa sanoa, ettei tuollainen kuulu juttuun.

Toimittajan juttu vai haastateltavan juttu? Yleislinja on tietysti selvä: sitaatit ovat haastateltavan, muu toimittajan. Käytännössä on hankalampaa, ja hyvä niin.

En ole skandaalitoimittaja, koska olen siihen liian laiska ja huononenäinen. Kun teen henkilö- tai ilmiöjuttuja, pyrin kirjoittamaan lukijalle mielenkiintoista, antoisaa tai hyödyllistä tekstiä. Lähestymiseni on friendly approach, kuten eräs viimeaikainen henkilöhaastateltavani ilmaisi, ja peliin kuuluu se, että haastattelutilanteessa jutellaan mitä jutellaan ja myöhemmin vedetään sanoja takaisin, jos on tarpeen. Se sopii minulle ja tuottaa useimmissa tällaisissa tapauksissa huomattavasti paremman lopputuloksen kuin tiukka ”se on kaikki nauhalla ja minähän siteeraan juuri niin” -asenne. Toisinaan kokonaisuuden ymmärtäminen saattaa edellyttää sellaisten tietojen käsittelemistä, joita haastateltavat eivät yksinkertaisesti voi antaa julkisuuteen.

Silloin tällöin kommentointikierroksella tulee pettymyksiä. Usein haastateltavan poisto- tai muutostoiveet kohdistuvat juuri niihin kohtiin, joihin olen nähnyt erityisesti vaivaa. Päätoimittaja tai lukija harvoin moittii lennokkuudesta, haastateltava huomattavasti useammin.

Tuskin ketään tänne asti lukenutta yllättää, että kävin vastikään erään haastateltavan kanssa puhelinkeskustelun. Se oli hyvä keskustelu, eikä minun ollut vaikea ottaa hänen toiveitaan suurelta osin huomioon. Joskus nuorena juttua latistavat toiveet harmittivat, eivät enää.

Sitä paitsi jos oikein paljon jää harmittamaan, ainahan jotain voi ujuttaa myöhemmin fiktion sekaan. Kiistän jyrkästi, että olisin koskaan tehnyt niin.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s