Loikkarit

Loikkari Tuomas Kyrö. Kuva: Liisa Valonen.

Aleksandr Mogilnyi teki loikkari-termin tutuksi tuolloin 12-vuotiaalle pojalle, joka seurasi urheilu-uutisia tekstitv:stä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Vuoden 1989 nuorten MM-kisojen jälkeen Buffalo Sabres lennätti Mogilnyin Yhdysvaltoihin, ja niin laitahyökkääjä siirtyi taalakaukaloihin yhtenä ensimmäisistä venäläisistä NHL-tähdistä. Olihan loikkareita ollut aiemminkin, urheilussa (Navratilova, Puskás), taiteessa (Mullova) ja vakoilussa nyt varsinkin, mutta vasta 12-vuotiaana Mogilnyin kautta ymmärsin, mitä loikkarius tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että lähes vankina ollut henkilö pääsi oveluuden avulla vapauteen.

Loikkari on sankari, joka näytti pitkää nenää kansalaisiaan valvovalle järjestelmälle. Loikkareiden kekseliäisyyteen voi käydä tutustumassa Berliinissä Kochstrassen metroaseman lähettyvillä sijaitsevassa Checkpoint Charlie -museossa.

Rautaesiripun rapauduttua loikkarit ovat siirtyneet pienempiin projekteihin. Viimeaikaisia loikkareita on esimerkiksi Markku Uusipaavalniemi, joka loikkasi Keskustasta Perussuomalaisiin. Näillä poliittisilla loikkareilla kyse ei ole isänmaasta vaan aatteesta, joka ehkä on vihreämpi tai sitten vähemmän vihreä puoluerajan toisella puolen. Rumimmin sanottuna poliittisesta laskelmoinnista.

***

Myös kirjailijoista on tullut loikkareita. Helsingin Sanomat uutisoi Tuomas Kyrön loikkaavan WSOY:ltä Siltalaan. Kun Siltala perustettiin, joukko WSOY:n keskeisiä kotimaisia kaunokirjailijoita siirtyi Touko Siltalan perässä uuteen yhtiöön. Varhaisempien aikojen loikkareita ovat esimerkiksi Juha Itkonen, joka loikkasi Tammelta Teokseen ja Teokselta Otavaan niin tiiviisti, ettei kukaan edes ymmärtänyt käyttää tuota sanaa.

Loikkauksista puhuminen kertoo viime vuosisadan maailmasta. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kirjankustantaminen on muuttunut valtavasti. Kustantamisesta on tullut kustannusbisnestä, ja niin kuin suomen kielen säännöt kertovat, yhdyssanassa tulkinnan paino on jälkimmäisellä osalla.

Tällöin kustantamon näkökulmasta kirjailijat ovat alihankkijoita, joilta tilataan hyvää halvalla. Toisin kuin ennen, kirjailija ei ole kustantamon lapsi, jonka uraa ja menestystä yhtiö pyrkii edistämään, koska se edistää myös yrityksen liiketoimintaa pitkällä aikavälillä. Sen sijaan kustantamon aikajänne on seuraavan sesongin kustannusohjelma. Näin on ollut jo kauan markkinoinnissa, mutta näyttää siltä, että sama ajattelu on lyönyt läpi myös toimitusosastoilla.

On luontevaa, että kirjailijankin tarkastelukulma muuttuu kustantamojen muuttuessa. Elinikäisten kustantamosuhteiden sijaan on jo osin siirrytty projektituotantoon. Esimerkiksi Hesarin uutisoima Tuomas Kyrö kirjoitti viimeksi Teokselle. Jarkko Tontin tämänkeväisen asiaproosakokoelman taas julkaisi Otavan sijaan Helsinki-kirjat. Tommi Melender (WSOY) kirjoitti Runeberg-ehdokkaaksi nousseet esseensä Savukeitaalle.

***

Jos kustantamot tekevät itsestään projektipalveluorganisaatioita, kirjailijan näkökulmasta kustantamot ovat yhtiöitä, jotka tuottavat kirjailijalle kustannustoimitus-, kirjantuotanto- ja markkinointipalveluita. Inhimillinen side kirjailijan ja kustantajan välillä löyhtyy. Lojaliteetin laimeneminen on harmillista sekä kirjailijoiden että kustantamoiden kannalta.

Vaikka kustantamoiden kirjailijauskollisuus ja kirjailijoiden kustantamouskollisuus ovat vähentyneet, inhimillisyys ei ole kadonnut. Kiinnekohta vain ei ole nimi rakennuksen seinässä ja logo kustannussopimuksessa vaan ihmiset, joiden kanssa tehdään töitä. Viime vuosina poikkeuksellisen monen kirjailijan lisäksi poikkeuksellisen moni kustannustoimittaja on vaihtanut työpaikkaa.

Kaunokirjailija haluaa ympärilleen organisaation, joka tukee parhaiten hänen tavoitettaan, hyvää kirjaa. Kustannustoimittaja on yksittäisistä tekijöistä tärkein. Kustannustoimittajan vaihtuminen on suuri asia, joka sisältää riskejä. Kustannustoimittajan vaihtaminen on vielä suurempi päätös, jota kukaan tuskin tekee ilman perusteellista harkintaa.

En pidä lainkaan ihmeellisenä, että kirjailija kustantamorajoista välittämättä valitsee teokselleen juuri sen kustannustoimittajan, jonka kanssa saa aikaa mahdollisimman hyvän teoksen. Päinvastoin se on kirjailijan velvollisuus, sillä kirjailijan velvollisuus on kirjoittaa mahdollisimman hyviä kirjoja.

Advertisements
Kategoria(t): Erottaja, kustannusbisnes, Tammi, WSOY. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Loikkarit

  1. EDIT: Hesari on tarkistanut faktoja ja vaihtanut nettiuutisensa otsikon. Juttu täällä:
    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tuomas+Kyr%C3%B6n+seuraava+romaani+ilmestyy+Siltala-kustantamosta/1135264781037

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s