Tyyli ja genre

Romaani koostuu noin kahdeksastakymmenestä erilaisesta symbolista, joita kutsutaan kirjaimiksi, numeroiksi ja välimerkeiksi ja joita on peräkkäin joitakin satojatuhansia kappaleita. Symbolit muodostavat kielen, kieli kaiken, mitä romaani on. Kaunokirjallisuudessa kaikki on kieltä, eikä siinä ole muuta kuin kieltä.

Kirjallisuus on kirjoitetulla kielellä tehtyjä temppuja, illuusiotaidetta. Lukija saadaan luulemaan asioita, tuntemaan, ajattelemaan, ihmettelemään, lumoutumaan.

Menemättä yhtään tämän pidemmälle kielitaivastelun sfääreihin leikkaan takaisin siihen, mistä sain kimmokkeen tähän blogimerkintään. Nimittäin virkkeeseen:

Brooks Trancet kahlaavat keltaisissa lehdissä, ultrakevyen juoksupuvun heijastinnauhat välähtävät ohi ajavien autojen valojen pyyhkäistessä juoksijaa.

Virke muodostaa editoinnin alla olevan romaanini loppupuolelta erään jakson avauskappaleen. Se ei ole hyvä virke. Se hohtaa hopeanvalkeana ja kimmeltää kuin teinikiille. Jollekulle kirjan satunnaisesti avaavalle saattaa tuon virkkeen luettuaan tulla välitön pakko sulkea kirja, pudottaa se käsistään ja tuomita se oitis esteettisesti ala-arvoiseksi.

Miksi olen kirjoittanut virkkeen, jonka tiedän joillekuille esteettisesti vastenmieliseksi? Enkö voisi kirjoittaa vaikkapa:
Juoksija eteni halki iltaöisen Helsingin.
Tai: Lenkkeilijä kavahti vastaantulevan auton valoja kuin hätääntynyt pieni eläin.
Tai: Oli pimeää. Juoksija juoksi.

***

Erottaja on finanssitrilleri. Kärjistetysti se tarkoittaa, että olen ottanut käyttööni trillereiden kerrontakoneiston ja valjastanut sen finanssimaailmaan sijoittuvan tarinan kertomiseen. Kieli (tai ilmaisu tai tyyli – tämä ei ole oikea paikka pureutua kielen ominaisluonteeseen ja kieli-sanan määrittelyyn) on olennainen osa genrevaikutelman luomista.

Trillerikerrontaan kuuluvat trillerimäiset lauseet. Brooks Trance -virkkeessa kalahtaa toivottavasti myös muiden kuin minun kielikorvaan trilleriklangi. Sitä luo esimerkiksi tuotemerkin nimeäminen. Samalla lenkkikenkiin perehtynyt lukija saa lisätietoa juoksijasta, vaikkapa sen, että hän tarvitsee pronaatiotukea ja käyttää Brooksin parasta tai ainakin kalleinta mallia. (Ohessa olevassa kuvassa on Brooks Trancet, mutta ne eivät ole samat kuin romaanini juoksijalla. Romaani ajoittuu syksyyn 2008, jolloin kuvassa olevat Trance 10:t eivät olleet vielä ilmestyneet.)

Ultrakevyt on trillerisana. Trillerifiilikseen kuuluu se, että tapahtumat ovat koholla arjesta. Henkilöt eivät useinkaan painiskele sen parissa, kuinka saisivat maksettua sähkölaskun, vaan he käyttävät parhaita tuotteita. Eikä sitä jätetä sanomatta. Ultrakevyeen tuo trillriklangia erityisesti yhdyssanan alkuosa. Ultra tuntuu paitsi sähäkämmältä myös enemmältä kuin vaikkapa erittäin.

Unohdinko mainita, että siinä missä kotoisan pikkukaupunkidekkarin aikamuoto on imperfekti, trilleri ajaa preesensissä?

Trillerimäisyyttä on myös se, että tilanteeseen mennään ulkopuolisten havaintojen kautta, ikään kuin zoomaamalla kameraa laajasta kuvasta lähikuvaan. Seuraavassa kappaleessa ollaan kaukaa nähdyn juoksijan tuntemuksissa: Anders Sundströmin oikeaa reittä vihlaisee joka kerta jalan tärähtäessä kevyenliikenteen väylän asfalttiin, mutta hän ei välitä, ei voi välittää.

Tyyli luo genrevaikutelmaa. Tyyli rekisteröi romaania, virittää lukijan. Koska en kirjoita yksittäisiä virkkeitä niin kuin en kirjoita yksittäisiä symboleitakaan, pyrin kirjoittamaan ennemmin tyylikkäitä eli kokonaisuuteen sopivia kuin hyviä lauseita.

Advertisements
Kategoria(t): Erottaja, estetiikka, juoksu, kirjoittaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Tyyli ja genre

  1. Teemu Helle sanoo:

    Tervehdys,
    mainio kirjoitus.

    Antamasi esimerkkivirkemaistiaisen kohdalla oma kiinnostukseni herää, aivot huomaavat joutuvansa töihin ja sitä miettii, että ”mitäs tässä oikein on”. Pidän haastavasta virkkeestä (jota en tarkoita huolimattomaksi virkkeeksi, vaan persoonalliseksi ja mahdollistavaksi).

    Kerrontatyylillä on tosiaan tehtävänsä. Iain Banks käyttää rikosromaanissaan Syyllisyys hienosti kerrontateknistä seikkaa, jossa psykopaattista murhaajaa kuvataan läpi kirjan sinä-muodossa, mm näin (suom. Inka Parpola): ”Suljet oven, otat lasit päästäsi koska ne vääristävät näkökenttääsi ja potkaiset häntä päähän, aivan liian pehmeästi, seuraavakaan potku ei ole tarpeeksi luja, sillä hän kamppailee maassa toinen käsi nivusillaan ja toinen päällään ja päästelee sylkevää, pihisevää ääntä. Potkaiset häntä uudestaan.”

    Tekniikka luo yhdessä tyylin kanssa lukijalle erikoisen tunnelman, varsinkin kun kirjan varsinaista päähenkilöä käsittelevät luvut kuvataan taas minä-muodossa ja imperfektissä.

  2. Kiitos, Teemu kiinnostuksenosoituksesta ja mainiosta esimerkistä, jossa tavanomaisesta poikkeavalla persoonavalinnalla on saatu aikaan jo tuon näytteen perusteella toimiva efekti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s