Kirjoja yhteiskunnasta

”Suomalaiset kirjailijat ovat tänä syksynä joukolla heittäytyneet yhteiskuntakriittisiksi: Kari Hotakainen, Tuomas Kyrö, Tuomas Vimma, Karo Hämäläinen, Jari Tervo, Miika Nousiainen…”

Virke on Tuula Taskisen Kansan Uutisiin kirjoittamasta arvostelusta, jossa hän käsittelee Miika Nousiaisen Metsäjätti-romaania, mutta tiivistystä ei ole voinut olla kuulematta tai lukematta, jos on seurannut keskustelua vuoden kotimaisesta kaunokirjallisuudesta. Toinen summausvirke kuuluu: ”Naiset, nuoret naiset, kirjoittavat sodasta.”

Oikeita havaintoja, epäilemättä (en tiedä, koska olen lukenut tänä vuonna poikkeuksellisen vähän kotimaista kaunokirjallisuutta). Summausten tarkoitus on antaa kuvaava luonnehdinta tiiviissä tilassa, ja olisi pölhöä kuvitella, että summaus olisi tyhjentävä. Jokainen summauksen lausuja tietää ja odottaa kuulijoidensa tietävän, että suomalaiset miehetkin kirjoittavat sodasta ja naiskirjailijat käsittelevät yhteiskuntaa siinä mielessä kuin mainitut mieskirjailijatkin.

Jos nyt näistä kirjailijoiden sukupuolista täytyy ylipäätään puhua. Ilmeisesti täytyy, koska Finlandia-raadin puheenjohtaja Hannu Marttilakin nosti Finlandia-puheessaan esiin (tai palautti mieleen) käsitteen ”naiskirjallisuus”.

Muista en tiedä kuin itsestäni, koska kirjoittaminen on intiimi prosessi, mutta en ole kuullut, että kirjailijat laajemmassa määrin kirjoittaisivat teoksiaan sukupuolielimillään.

***

Ei sukupuolista vaan yhteiskunnasta. Olen kiinnostuneena seurannut, kuinka Erottajasta puhutaan ”yhteiskuntakriittisenä” romaanina. En kiistä mutta hieman ihmettelen, kahdesta syystä.

Omasta mielestäni Erottaja on romaani ahneudesta ja kateudesta. Ne ovat yleisinhimillisiä voimia, joiden tarkasteluun vuoden 2008 finanssikriisi antaa loistavat raamit. Romaani kertoo ensisijaisesti ihmisestä. Samalla tavoin olen lukenut Kari Hotakaisen Jumalan sanaa vaikkapa romaanina pelosta, Tuomas Kyrön Kerjäläistä ja jänistä romaanina mahdollisuudesta, Tuomas Vimman Raksaa romaanina kusetuksesta, Jari Tervon Laylaa romaanina oikeudenmukaisuudesta ja Miika Nousiaisen Metsäjättiä romaanina kahden kaverin ystävyydestä.

Yhteiskunnallisen romaanin perinteeseen tavataan liittää tendenssimäisyys, muutoshalu. Siihen viittaa ainakin adjektiivi ”yhteiskuntakriittinen”.

Totta kai yksi tavoitteistani on ollut avata finanssimaailman toimintalogiikkaa ja purkaa auki finanssikriisiä. Se oli jopa yksi syistä siihen, että valitsin trillerin kerrontakoneiston – trilleriin kun kuuluu tietoaines esteettisenä komponenttina. Trilleri sallii luennoinnin, jopa vaatii sitä. En silti koe Erottajan olevan tendenssikirja. Moralisoinko? Mielestäni en. Kummastelen kyllä, ja kummallista olisi, jos en kummastelisi.

Erottajan luettuaan lukija saa perustellusti puhista: ”tämän on muututtava!” Kirja antaa siihen materiaalia, sillä fiktiiviset henkilöt tarkastelevat ilmiöitä omista näkökulmistaan, yrittävät ymmärtää, mitä tapahtuu.

Erottajan kantava idea ei kuitenkaan ole näin kirjoittajan näkökulmasta sen julistamisessa, että pääomamarkkinat toimivat päättömästi (sitä paitsi kaiken päättömyyden takana ovat kohtuullisen hyvin ennustettavat tarkoitusperät, toisin kuin vaikkapa politiikassa). Kirjailija Hämäläinen, siis teoksesta abstrahoitavissa oleva tekijä, ei nouse mellakkaesteelle ja vaadi nyrkki ojossa shorttauskieltoa tai hedgejen julistamista laittomiksi. Eikä hän tuomitse spekulaatiota (joskaan ei välttämättä pidä sitä parhaana toimintatapana, jos haluaa pitää rahoistaan huolta).

Jos haluaisin esittää selviä väitteitä tai haluaisin ensisijaisesti kertoa faktatietoa vaikkapa nyt finanssimaailmasta, minulla olisi helppo keino saavuttaa 93 000 lukijaa: kirjoittaisin aiheesta artikkelin tai kolumnin Arvopaperiin. Tekisin sen kaiken lisäksi työajalla, ja käyttämäni aika kompensoitaisiin verrattomasti romaanin kirjoittamista paremmalla taloudellisella korvauksella. Kun kirjoitan romaanin, saan vähemmän lukijoita, vähemmän liksaa ja enemmän huolta. Siksi väite- tai iskulauseen pukeminen 462-sivuiseksi finanssitrilleriksi olisi mieletöntä.

Erottaja ei julista vaan kuvaa, ja se kuvaa ensisijaisesti ihmistä. Eivät monet Erottajan henkilöt eivät ole pahoja siksi, että he ovat pankkiireja, vaan siksi, että he ovat ihmisiä.

Advertisements
Kategoria(t): Erottaja, kritiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kirjoja yhteiskunnasta

  1. Marko sanoo:

    Kun en osaa tuota tykkäystoimintoa käyttää, niin kirjoitan tähän vain, että erinomainen kirjoitus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s