Some

Osallistuin Tampereen kirjamessuilla Aamulehden järjestämään paneeliin, jonka aiheena oli Ottaako sosiaalinen media kirjallisuuden paikan? Asetelmassa oli jotain vänkää, onhan Aamulehti profiloitunut mediana, joka tölväisee sosiaalista mediaa aina, kun se on mahdollista. Toisinaan myös silloin, kun se ei edes ole mahdollista. Viimeksi tämänaamuisessa pääkirjoituksessa, jossa käsiteltiin lentoliikenteen murrosta, vinoiltiin sosiaalisen median kielenkäytölle ja spontaaneille innostuksenilmaisuille.

Samaan aikaan Aamulehdessä on koko joukko uusiin viestintätapoihin innokkaasti suhtautuvia toimittajia, niin kuin paneelin vetäjä, uutispäällikkö Matti Posio.

Paneelissa puhuttiin paljon muusta kuin otsikon aiheesta. Vetoavimmat puheenvuorot käytti akateemikko Kirsi Kunnas, joka muistutti kirjallisuuden merkityksestä (lapsen) kielen ja ajattelun kehittymiselle. Kirjallisuudessa on (oltava) uutta ja vierasta. Niin se kehittää meitä ihmisinä.

Ajatus laajeni tästä yleisemmin kirjallisuuden asemaan toisten näkökulmien tarjoajana. Sosiaalisen median kaveriporukat ovat helposti samanmielisten yhteisöjä. On tervettä tutustua myös muihin kuin itsensä kaltaisiin ja samalla tavoin ajatteleviin ihmisiin. Sivistys on muiden ajattelun tuntemista ja ymmärtämistä.

Kunnas – joukon ainoa, joka ei ole Facebookissa ja jolla ei ole internetyhteyttäkään – epäili, että somekieli on köyhää. Olisin mielelläni tarjonnut vastaesimerkin samasta paneelista. Olen Markus Leikolan Facebook-kaveri, ja esimerkiksi hänen tilapäivityksensä leikkivät kielen mahdollisuuksilla, ovat kielellisiä oivalluksia. Omassa Facebook-kaveripiirissäni on monia muitakin, jotka selvästi harkitsevat huolella, mitä kirjoittavat tilapäivityksekseen ja joiden statukset ovat ilmaisultaan ansiokkaita.

”Somen ulkopuolella” tekstiä tuottavat suurelta osin tekstinteon ammattilaiset, kun taas sosiaalisessa mediassa viestivät kaikki (sana tarvitsisi ympärilleen lainausmerkit), myös ne, jotka eivät ole erityisesti koulineet kirjallista ilmaisua. Se kuuluu sosiaalisen median ideaan.

Markus Leikolalle Facebook on ollut myös paikka, josta hän on hankkinut materiaalia kaunokirjallisuuteen. Leikolan runoteos Naamakirja on ilmestynyt tänä keväänä. Hän on seurannut ihmisten tapaa käyttää kieltä, reagoida ja käydä keskustelua Facebookissa. Jos Leikola ei olisi niin aktiivinen ja moneen ehtivä mies, epäilisin, että hän on keksinyt idean laiskuuttaan: kenttätyö onnistuu istualtaan, poistumatta tietokoneen ääreltä.

***

Tuija Välipakka kuvasi Facebookia omaksi maisemakonttorikseen. Oma näkemykseni on samanlainen. Kirjailijan työ on yksinäistä. Facebook antaa mahdollisuuden vaihtaa muutama ajatus kavereiden kanssa. Helposti ja huomaamatta.

Ei kollegalle tulisi soitettua kesken päivän, koska se vaatisi asiaa – ja sitä paitsi voisi häiritä kollegaa kesken intensiivisen työn. Facebook on erinomainen virtuaalivastine työpaikan kahviautomaatille.

Toisinaan Facebookiin on luvattoman helppo juuttua. Keskustelu voi lähteä vyörymään, ja pian saa huomata, että työpäivästä on mennyt ikävän paljon kahviautomaatilla norkoiluun. Tähän Alexandra Salmelalla oli hyvä ratkaisu: huono nettitikku.

Salmela kuvasi osuvasti elämää virtuaalimaailman ulkopuolella. Sitä maailmaa, jossa tuntee leivänmurut paljaan jalkapohjan alla.

(Kuva: Some-keskustelu Tampereen kirjamessuilla 14.4.2012 klo 12.00. Markus Leikola, Kirsi Kunnas, Alexandra Salmela, Tuija Välipakka ja Karo Hämäläinen. (c) Tampereen Messut / Katri Pajukoski.)

Advertisements
Kategoria(t): kirjoittaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s