Romaani on polkupyörä

Ilmalla täytetyn renkaan rullaavuuteen vaikuttavat esimerkiksi sen leveys, ilmanpaine, pintakuviointi ja paino. Rullaavuus on kykyä selvitä mahdollisimman vähäisellä vierimisvastuksella eli kitkalla.

Polkupyörän rullaavuutta voi parantaa pumppaamalla renkaat suositeltuun paineeseen. Kun rengas litistyy vähemmän, se rullaa paremmin. Se keventää polkemista. Toisaalta töyssyt tuntuvat enemmän takamuksessa.

Polkemisen keveyteen vaikuttavista seikoista rullaavuus on vain yksi. Sitä enemmän vaikuttavat pyörän ja ajajan paino, vaihde ja se, sattuuko polkemaan ylä- vai alamäkeen.

Olen perehtynyt kesän aikana pinnallisesti polkupyörien ominaisuuksiin, koska penikkatauti on estänyt juoksemiseen. Rullaavuuden kanssa olen painiskellut kuitenkin koko viimeksi kuluneen vuoden.

Polkupyörämekaanikkona taitoni rajoittuvat ilman pumppaamiseen, mutta romaanin kirjoittajana pystyn vaikuttamaan rullaavuuteen myös leventämällä rengasta ja hiomalla pintaa sliksimmäksi.

***

Rullaavuus oli yksi keskeisistä esteettisistä tavoitteistani, kun ryhdyin kirjoittamaan kohdakkoin ilmestyvää romaaniani Kolmikulmaa. Polkupyörää tuunaavan urheilijan tavoin virittelin estetikkaa, kieltä ja kerrontaratkaisuja tavoitteeni mukaisesti.

On olemassa kirjallisia keinoja, joita käytetään halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. On tavoiteltavia ominaisuuksia ja välineitä niiden saavuttamiseen.

Maastoajoon pyöräänsä varustava lykkää menopelinsä alle leveät kuviorenkaat. Jos taas pääsee hurjastelemaan maantielle, panostetaan mahdollisimman suureen vauhtiin, keveyteen, nopeuteen, pienennetään vierimisvastuksen ohella ilmanvastusta.

Samalla tavoin kirjailija virittää teoksensa vastaamaan näkemystään siitä, millainen juuri tuon kirjan pitää olla. Ja niin kuin pyörän varustelussa jonkin ominaisuuden korostaminen pakottaa usein tinkimään jostakin toisesta. Erikoissanasto lisää uskottavuutta ja luo miljöötä mutta vähentää luettavuutta. Jännitys ja komiikka eivät viihdy vierekkäin.

***

Onko maastopyörä parempi kuin maantiepyörä? Kysymys on yhtä outo kuin se, onko jokin chick-lit-romaani parempi kuin avantgarderuno. On erilaisia estetiikkoja, on erilaisia polkupyöriä.

Yllytän syrjähyppyihin! Maailmasta näkee enemmän, kun ei tyydy vain jyystämään työmatkaa kolmivaihteisella kaupunkipyörällä vaan uskaltautua välillä maastoon, tekee pitkän maantielenkin ja kruisailee uimarannalle iloisenvärisellä Jopolla.

***

Teksti tähän asti on julkaistu Alma Median maakuntalehdissä 18.8.2012. Blogimerkinnän kuvana on pari viikkoa sitten ostamani polkupyörä, Meridan Cyclo Cross (kuva fillarin minulle myyneen Sportia Pekan sivuilta).

Pyöräilyä harrastavat kaverini – erityisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusjohtaja Tero Norkola – suosittelivat minulle cyclocrossia, joka soveltuu paitsi lenkkikäyttöön myös asiointifillariksi. Cyclocross on kompromissi eri ominaisuuksien välillä: se ei ole puhdas maantiekiituri eikä se ole (ainakaan 28-millisillä renkailla ja ilman jalkaa) parhaimmillaan kaupunkicruisailussa. Se kuitenkin tuntuu olevan minun tarpeisiini paras ratkaisu.

Romaanin kirjoittaja voi valita yhteen teokseen vain yhden ominaisuuksien kimpun. Lukija sen sijaan voi valita kaikista maailman kirjoista juuri sen, jonka haluaa lukea. Pyörävertauksilla ilmaistuna: kirjailija tekee pyörää vuosien ajan, lukija valitsee jokaisena päivänä juuri sen pyörän, jota haluaa käyttää.

Onko Kolmikulma cyclocross? Voi olla, mutta jos niin on, sitä on varusteltu kirahvinpään mallisella tööttäyslaitteella. Ja jossain vaiheessa joku käy katkaisemassa jarrukaapelin kesken alamäen.

Advertisements
Kategoria(t): estetiikka, kirjoittaminen, Kolmikulma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s