Messuraportti

Karon Kuvalehti, Turku. Kirjamessut olivat niin kuin ennen, eivätkä olleet. Kari J. Kettulan jäähyväismessut huipensivat hänen messu-uransa oletettavasti yleisöennätyksellä (tätä kirjoittaessani sunnuntain kävijäluvut eivät ole tiedossa), vaikka sunnuntaipäivänä messukeskuksessa ei ollutkaan pahaa ryysistä. Kirjailijakuntaa paikalla tapasi Kirjailijaliiton yleiskokouksen myötä runsaasti.

Samalla messut tuntuivat uudistuneen vienosti edelliskäynnistäni, josta on jo muutama vuosi. Pintapuolisen havainnoinnin perusteella esimerkiksi temaattisia esityksiä tuntui olevan aiempaa enemmän. Turun kirjamessujen luonteeseen kuuluva ”täällä kirjallisuuden ystävät tapaavat” -henki on säilynyt. Tuntuu kovin turvalliselta, kun näkee Hannu Paloviidan mustassa nahkaliivissään ja Kimmo Pietiläisen nojaamassa epämukavan näköisessä asennossa Terra Cognitan osaston pöytään.

Aloitin messuilun lauantaina, vaikken matkannutkaan Artukaisiin asti. Turun kävelykadulla Stockmannin vieressä oli lauantaina kuntavaalitempaus puolueiden kojuineen. Kokoomuksen kunnallismakkaraa Aurajoen rannassa purressani muistelin Jarkko Lainetta, joka ennätti käväistä kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana. Jarkko perusteli puoluevalintaansa suunnilleen näin: ”Olen kokeillut hasista ja LSD:tä – miksi en kokeilisi kokoomusta?”

Jarkko Laine valjasti maailmankirjallisuuden omaan käyttöönsä, suoraan riveilleen, ei niiden väleihin.

Jäätelökioskin (syövätkö turkulaiset jäätelöä vielä lokakuussa?) viereen parkkeerannut pillipiipari järjesti Hamburger Börsin huoneeseen tasaisen panhuilutaustaäänen. Yöllä äänistä vastasivat bilettäjät ja puhdistusauto. Turku, a city that never sleeps.

Illalla kävin pienellä kustantaja- ja kirjailijaporukalla pitsalla (kiitos asianosaisille!). Apteekin jätin väliin, jotta jaksoin aamu-uinnille ja -saunaan, katselemaan puhdistettua ja hiljaista Turun toria seitsemännestä kerroksesta.

***

Kirjailijaliiton yleiskokouksessa liiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis kertoi, että liiton jäsenmäärä on 666 henkilöä. Raamatullinen tulkinta: ”Kirjoittakaa niin saatanasti!”

Kirjailijoiden määrä on kasvanut valtavasti. Samaan aikaan kirjamyynti euroissa mitattuna polkee paikallaan, valtion apurahoitus uhkaa laskea ja kirjastojen materiaalihankinnat suuntautuvat yhä enemmän muihin aineistoihin kuin kirjoihin (mikä heijastuu kirjastoapurahojen määrään). Seuraus: kirjailijan keskimäärin työstään tavalla tai toisella saama korvaus laskee. Tätä yhtälöä kokous jäi pohtimaan, kun riensin kohti esiintymistäni.

Risto Ahti ja Hannele Huovi palkittiin liiton elämäntyöpalkinnoilla. Onnittelut molemmille!

Lavalle kipitin juoksujalkaa kaksi porrasta kerralla. Olin niin asennoitunut haastatteluun haastattelijan roolissa, etten ollut ottanut mukaan omaa kirjaani vaan haastateltavan eli Pekka Hiltusen Sysipimeän (myönnän, Turussa mukanani olleen Kolmikulman olin vaihtanut varhain aamuyöllä Parempaan maailmaan – kuulosti hyvältä vaihtokaupalta.) Myös Pekka oli ottanut mukaan oman kirjansa, joten kipaisin yhden Kolmikulman lainaan Akateemisen osastolta.

Haastattelussa minulta kysyttiin seuraavia asioita, ja jotain tuollaista vastasin.

Viime vuonna Erottaja, nyt Kolmikulma…

Joo, molemmat ovat aukioita Helsingissä, mutta nimet nyt ovat kaikkea muutakin, tässä politiikan, talouden ja rikoksen kolmiyhteyttä, jotka kuvataan kolmen fokalisoidun kautta. Kirjat ovat aika erilaisia, vaikka ne kumpikin ovat finanssitrillereitä.

Miksi kirjoitit Kolmikulman?

Jaa-a, no kai siihen jokin syy on. Keksitään! Viime kesänä souturetkellä mietiskelin Kreikan ensimmäistä pelastuspakettia, joka oli silloin uutisaiheena. Halusin selvittää itselleni ja miksen siinä sivussa lukijoillekin eurokriisin järjettömiltä näyttäviä asioita talouden ja politiikan kautta, ihmisten kautta, romaanin keinoin. Mutta toivottavasti romaani ei ole vain aiheensa. Romaani kertoo ihmisestä, niin myös Kolmikulma.

Millaista kirjan kirjoittaminen oli?

Aika hauskaa. (Opin eilisiltana Tammen kirjallisuusyksikön johtajalta, naantalilaistaustaiselta Outi Mäkiseltä, että Turussa / turussa ”aika hyvä” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”erittäin hyvä”.) Etenkin yksi romaanin kolmesta päähenkilöstä, finanssiveijari Ilari Rautavaara toilaili itselleen tapahtumia nopeammin kuin ennätin kirjoittaa.

Ihmiskuvaasi on sanottu synkäksi. Miksi sulla on vastenmielisiä ihmisiä?

Niinhän sitä on sanottu. Pahat ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin hyvät, ja ehkäpä sillä saa rassattua paitsi itseään myös lukijoita. En kirjoita sellaisia kirjoja, joista tulee hyvä olo, koska sellaisista kirjoista ei tule hyvä olo.

Kolmikulma on saanut positiivisia arvioita – ja järkyttävän teilauksen Hesarissa.

En kommentoi kritiikkejä, mutta yleisellä tasolla voin todeta: Kun parodiaa tekstiä lukee vakavalla naamalla, se näyttää sivusta katsottuna varsin koomiselta.

(Jutun kuva: Arto Takala/Turun Messukeskus Oy:n kuva-arkisto)

Mainokset
Kategoria(t): Kolmikulma, kustannusbisnes. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s