Ekbergin liinavaatevarastossa

Huomenaamulla Ekbergin liinavaatevarastossa kokoontunee kuusi onnellista suomalaista romaanikirjailijaa. Kävin katsastamassa paikat eilen, kun Hurraa Helsinki! oli nostettu yhdeksi Finlandia Junior -ehdokkaista.

Finlandia-palkintoja hoitava Suomen kirjasäätiö on muuttanut tilaisuuksien kulkua aiemmista vuosista: ehdokkaat pidetään todella salassa julkistusta odottavilta tiedotusvälineiden edustajilta julkistushetkeen asti. Tämän myötä julkistuskoreografiaan kuuluu kellonsoitto, jonka jälkeen vuorossa oleva tekijä astelee rivakasti palkintoraadin tykö kuulemaan perustelut. Järjestely on hyvä, sillä se on omiaan synnyttämään komediaa.

Tieto-Finlandia-julkistuksessa Nalle Wahlroos kuulemma pärähti median keskelle ennen aikojaan. Finlandia Junior -ehdokastilaisuudessa kommelluksista vastasimme minä ja Salla Savolainen. Salla ei päässyt tilaisuuteen vielä silloin, kun koreografiaa käytiin läpi, joten minun vastuulleni annettiin Sallan ohjeistaminen.

Mieleeni oli jäänyt Sakari Laihon briefauksesta: ”Saa astella ihan ripeästi.” Toistelin sitä Sallalle, joka lähtikin kiitämään kellon kilkatuksesta kuin maileri kirikierrokselle. Ja yritti kääntyä seinän ja tuolien välisestä ahtaasta raosta suorinta tietä puhujanpöntön tykö. Hellin ottein ja määrätietoisin mutta lempein sanallisin komennoin Sallan menoa suitsien pääsimme lopulta kuulemaan raadin kehut. Rivistössä seisomisesta muistan vain tammelaisten huojentuneet ilmeet: saatiinhan ne meidän pienetkin lopulta oikeaan paikkaan.

Otan tapahtuneesta täyden poliittisen vastuun.

***

Finlandia Junior on tietenkin romaani-Finlandiaan verrattuna pienimuotoinen tapahtuma, mutta kahvilan liinavaatevarastossa porukkaa oli enemmän kuin huomisaamuna. Juniorifinaalikuusikosta kun kolmella kirjalla on kaksi tekijää. Itse asiassa Hurraa Helsingillä! tekijöitä voisi olla viisi, sillä minun ja Salla Savolaisen ohella kustannustoimittajamme Mirkka Hynninen, kustannuspäällikkö Leena Järvenpää ja Tammen päägraafikko Markko Taina osallistuivat teoksen ideointiin poikkeuksellisen paljon. Markko avarsi käsitystämme designista ja heitteli villejä ideoita; hän ja Leena loivat uskalluksen ilmapiirin kokouksiimme.

Nelikymmenminuuttinen odottelu takahuoneessa oli päivälle mainio alku. Ehdokkaatkaan eivät tietenkään tienneet, keitä muita huoneeseen ilmestyisi. Tunnelman nostattajaksi kirjasäätiö oli järjestänyt ekbergmäisen leivosaamiaisen. Leivoksien sijaan keskityimme kuohuviiniin. Essi Kummun kanssa pesin sillä lattiaakin, ja Sami Toivonen viimeisteli luuttuilut perheenisän rutiinilla.

En ollut aiemmin tavannut Venla Saaloa enkä Aleksi Delikourasia. Hauska tutustua heihinkin! Sallan lisäksi Marika Maijala on kuvittanut tekstiäni, nimittäin yhden hyvin lyhyen sadun pienpainatekirjaan, joka annettiin Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden päällikölle Terttu Toiviaiselle hänen jäädessä eläkkeelle.

***

Kirjallisuuspalkinnot ovat kirjantekijöille aina tunteita kuohuttavia asioita. Olen oppinut, että palkintoehdokkuuksilla on turha spekuloida, enkä viime vuosina ole edes seurannut, keitä raadeissa istuu.

Siitä huolimatta joidenkin kirjojen kohdalla on tutinaa, että jonkinlainen huomio voisi olla mahdollinen. Hurraa Helsinki! on sellainen kirja. Aiemmin olen pitänyt jotain palkintoehdokkuutta mahdollisena Barrikadirakkauden, Luokkakuvan ja Erottajan kohdalla. Luokkakuva olikin Topelius- ja Erottaja Savonia-ehdokas ja Erottaja sai Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon.

Kuultuani ehdokkuudestani puhelimessa Leena Järvenpäältä viime viikon perjantaina olin samaan aikaan sekä iloinen että suruinen. Palkintoehdokkuus on tietenkin aina ehdottomasti hieno asia, ja tässä kirjassa ehdokkuus on palkkio mielestäni paneutuneesta ja huolellisesta työstä. Poikkeuksellisella työtavalla saatiin toivottavasti poikkeuksellinen lopputulos.

Samalla aivoissa takoi: voi kunpa kirja x olisi ehdolla, ja toinen aivopuolisko sanoi: ei muuten ole. Parin kirjan kohdalta jälkimmäisen aivopuoliskon viesti varmistuikin paikkansapitäväksi saman päivän aikana.

Ajattelin, että monelle muulle tekijälle ehdokkuus olisi tärkeämpi kuin minulle. He tarvitsisivat sitä enemmän. Eikö ilontunnetta pitäisi allokoida heille?

Hyvin vajavaisen lukemiseni perusteella pyörittelemistäni mahdollisista ehdokaskandidaateista raadin listalle oli päätynyt Essin ja Marikan Puhelias Elias. Mutta enpä tänä vuonna todellakaan ole lukenut järin monta lasten- tai nuortenkirjaa, joten spekulaationi on tyystin perusteeton. Christel Rönnsin ja Venla Saalon kirjoista en ollut edes kuullut.

***

Kaksitoistavuotisen kirjailijanurani aikana tämä oli toinen ehdokasjulkistustilaisuus.

Kirjailija punnitsee ratkaisujaan pitkään, kirjoittaa, tuhoaa tekstiä, rakentaa uudelleen. Palautetta tulee niukasti: muutama naljailu kriitikoilta, joitakin meilejä tai kasvokkaispalautteita, tyhjät omistuskirjoitusjonot kirjamessuilla.

Silloin kun juhlaa tarjotaan, tilaisuus on käytettävä. Niitä ei tule joka vuosi, ei edes vuosikymmen. Onneksi myös kustantajat ovat ymmärtäneet tämä. Tammi tarjosi lounaan samoin kuin Otava omille ehdokkailleen ja raatilaisille naapuripöydässä. Nokkelimmat kirjantekijät ymmärsivät lisäksi osakesijoittajan ohjeen: juhlat jatkuvat niin kauan kuin musiikki soi.

(Kännykkäkamerakuvassa vasemmalta Salla Savolainen, Aleksi Delikouras, Venla Saalo, Marika Maijala, Aino Havukainen, Christel Rönns ja Essi Kummu. Kuvasta rajautui pois Sami Toivonen, mutta hänen kahvikuppinsa onneksi mahtui mukaan.)

Finlandia Junior -raadin ehdokasperustelut kirjasäätiön sivuilla.

Mainokset
Kategoria(t): Tammi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s