Kovalevynovellisti

Olen kirjoittanut useita novelleja eri kokoelmiin, joita en ole koskaan kirjoittanut.

Kirjoituskoneaikana minua olisi voinut sanoa pöytälaatikkonovellistiksi, nykyään vain kovalevynovellistiksi, sillä työpöydässäni ei ole laatikoita. Enkä tulosta käsikirjoituksiani vaan näen ne ensimmäistä kertaa paperilla, kun saan kustannustoimittajan kommentit kohtuullisen pitkällä olevaan versioon.

Novelleja minulla olisi reilusti kokoelman verran. Niistä ei kuitenkaan ole kokoelmaksi, sillä novellikokoelma ei ole minulle nippu yhteen koostettuja alamittaisia proosatekstejä vaan harkittu kokonaisuus. Siinä missä sanoma- tai aikakauslehden ideaan kuuluu tekstityyppien, kerrontatapojen ja käsiteltävien aiheiden erilaisuus, haluan novellikokoelmalta keskittyneisyyttä.

Eriaineksinen novellikokoelma on monialayhtiö tai yhdistelmärahasto, joka sopii ainoaksi sijoitukseksi – antologia sille, joka lukee vain yhden kirjan. Lukijana niin kuin sijoittajana haluan valita ytimeensä keskittyneitä kirjoja ja yrityksiä ja allokoida itse niin säästöjäni kuin aikaani haluamiini kohteisiin.

***

Novellimuoto on ehdoton. Siinä missä romaani on kaikkiruokainen ja sallii sisäänsä monenlaista ainesta, novelli on pelottavan hallittu. Romaaniin saa ja toisinaan pitääkin kirjoittaa kaikin mokomin pari sivua tekstiä, joka hoipertelee jotakuinkin aiheen liepeillä, mutta tiiviissä ilmaisussa ylimääräiset lauseet ovat kauneusvirhe. Siis virhe.

Suomalaiset novellin mestarit kuten Martti Joenpolvi, Raija Siekkinen ja Juha Seppälä ovat asettaneet novellistiikan suoritustason korkealle. Vähäinen kynäilijä tuntee itsensä heidän rinnallaan sen verran ruipeloksi, ettei rohkaistu edes yrittämään tai lannistuu kesken matkan niin kuin minä.

Seppälä itsekin taisi huomata parantamisen vaikeuden jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun hän rikkoi esteettisesti viimeistellyn muodon Super Market -kokoelmassaan. Novellin sijalle tuli sallivampi lyhytproosa.

***

Novelli on kirjallisuuden keskimatka. Se vaatii kovaa intensiteettiä alusta alkaen ja loppuun vielä kirin. Jos herpaantuu hetkeksi, muut menevät menojaan.

Lyhytproosa on vauhtileikittelyä. Se on mäkiä, jäätä ja kosteikkoja.

Kertomus on kertomus puhtaimmillaan. Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Muuta ei tarvita.

Kolumni julkaistu Alma Median maakuntalehdissä.

Advertisements
Kategoria(t): estetiikka, kirjoittaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Kovalevynovellisti

  1. Vera Vala sanoo:

    Minäkin vertaan eri proosanmuotoja mieluusti juoksumatkoihin. Samalla todettakoon, että olen aina nauttinut puolimaratonin pituudesta, koska siinä saa hölkötellä tasaisessa vauhdissa, kun taas keskimatkoilla tahti on minulle ihan liian kova, alan puuskuttaa. Mutta jos aina juoksee saman matkan, ei voi kehittyä, joten jossain vaiheessa pitänee treenata myös tuota nopeampaa ja tiiviimpää.

  2. Hanna-Riikka sanoo:

    Minä taas olen vaatekaappilaatikkorunoilija kovalevyrunoilijan lisäksi.

  3. Jorma Hyvönen sanoo:

    Novellien muotokirjo on laaja. Minusta monet nykyisin romaaneina julkaisut varsin keskitetyt ja suppeat tekstit ovat pikemminkin novelleja kuin romaaneja. Romaani on mielestäni juuri sitä, mitä kuvasit. Kysymys on enemmän kerrontatekniikasta kuin tarinan pituudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s