Juonia, tyttö, juonia!

gonegirlOlen ollut toukokuun ajan WSOY:n kirjallisuussäätiön residenssissä Edinburghissa editoimassa ensi syksynä ilmestyvää romaaniani. Päivät ovat olleet työntäyteisiä, mutta iltaisin ennen nukahtamista on jäänyt hetki aikaa lukea – ja sitä olen odottanut, sillä luvussa on ollut Gillian Flynnin Gone Girl.

Olin hipelöinyt kirjaa Lontoossa, jossa kävin tekemässä taustatarkisteluja ja pokkari näkyi kirjakaupoissa top ten -listoilla. Kustannustoimittajanikin oli puhunut kirjasta, mutta ajattelin, että malttaisin odottaa suomennosta, jonka pitäisi ilmestyä muutaman viikon kuluttua.

Vaan täälläpä työpöydällä odotti Gone Girl -pokkari, jonka residenssin edellinen asukas Panu Rajala oli ystävällisesti pannut kiertoon. Jo Nesbø sai antaa tilaa – ja se on paljon se.

(Tehdessäni kirjaa minulla pitää olla ympärilläni teoksia, jotka ovat jollain tavalla sukulaisia työn alla olevan käsikirjoitukseni kanssa. Yksi Ilta on julman henkilöistä lukee Nesbøn Punarintaa, mikä on antanut myös minulle hyvän syyn lukea sitä.)

***

Gone Girl on juonikas, hilpeä ja kirjallinen avioliittotrilleri. Lapsettoman parin nainen Amy katoaa pariskunnan viisivuotishääpäivänä. Jälkeensä hän on jättänyt arvoitustehtäviä, jollaisia hänellä on ollut tapana tehdä miehelleen Nickille vuosipäivinä. Nick ratkaisee arvoituksia samaan aikaan, kun alkaa yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että Nick on vaimonsa katoamisen takana. Kenties jopa murhan.

Aviopari kertoo tapahtumia vuorovedoin, ja kertomalla he luovat tapahtumia – kahdella kertojalla on kaksi tarinaa. Flynnin rentoa tekstiä on miellyttävä lukea. Sopivasti karrikoidut henkilöt ovat tietoisia kliseemäisyyksistään ja hyviä suustaan. Witty!

Ennen kaikkea Gone Girl on kuitenkin komeasti sommiteltu juonirakennelma. Se on kihelmöivän huolellisesti funtsittu palapeli, jossa samoista tosiasioista voi rakentaa yhtä useamman aukottoman selityksen.

Täydellinen rikos on aihelmana kiehtova, ja Flynn yhdistää sen sujuvaan ja ilottelevaan kerrontaan (toisiaan teksti oli kuin Bridget Jonesia, toisinaan perinteistä poliisiromaania). Siksi Gone Girl on kirja, jota pitää lukea eteenpäin, vaikka arvelisi, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu – ja juuri silloin Flynn yllättää ja kiskaisee juonen toiseen suuntaan.

Yksi kirjan suosikkivirkkeistäni (tai kaksihan niitä on) on tämä: ”Se oli viides valheeni poliisille. Ja vasta aloitin.”

Mitä kaikkea kyseinen kertoja onkaan juuri valehdellut? Voiko luottaa mihinkään, mitä hän jatkossa sanoo?

Flynn innostuu aukottomasta juonesta vähän liiankin kanssa. Jokaista yksityiskohtaa ei mielestäni tarvitsisi käydä lävitse ja antaa sille selitystä kiltisti ja huolellisesti. Tiedän olevani tässä näkemyksessä vähemmistössä, siis väärässä.

Advertisements
Kategoria(t): lukeminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Juonia, tyttö, juonia!

  1. Vera Vala sanoo:

    Äh, epistä, nyt koukutit minut taas aivan uuteen kirjaan, pakkohan tämä on lukea 😦 Ikään kuin ei olisi jo kyllin paljon kirjoja odottamassa lukemista 😦 Kiinnostavat kirjat pitäisi kieltää lailla!

  2. Paluuviite: Mikä onni antautua kirjalle | Grafomania

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s