Risteyskohta

IOJ WSOYElämä on kelvollinen dramaturgi. Historioitsijat löytävät yllättäviä, mieltä kiihottavia tihentymiä, hetkiä, joihin tuntuu kulminoituvan moni kehityskulku. On päiviä, jotka muuttavat maailmaa, saati ihmiselämää.

Jotakin tällaista pohdiskelee tutkiva toimittaja Mikko, joka on yksi Ilta on julman neljästä päähenkilöstä, omasta mielestäni romaanin keskeisin hahmo. Mikko voisi miettiä myös sitä, että historiaa voi myös auttaa. Merkittävät asiat eivät aina osu samalle päivälle sattumalta vaan ehkä autettuina tai puolitietoisesti.

Eilinen oli minulle sellainen päivä, josta voisin omaelämäkerrassani kirjoittaa luvun. Tai mainita sen yhdellä virkkeellä. Virke voisi olla tällainen: ”Irtisanouduin ja uusi kirja ilmestyi.”

***

Kun kerroin irtisanoutumisestani Twitterissä ja Facebookissa, sain runsaasti kysymyksiä niin julkisesti kuin kahdenkeskisesti. Helpotan vaivaani ja avaan tässä naiivin avoimesti irtisanoutumiseni syitä. Niitä on monia, sillä asiat ovat mustavalkoisia vain kioskikirjoissa, joissa rosmon tunnistaa ajamattomasta parrasta, kampurajalasta, ruhjeista ja alatyylisestä puhetavasta.

Aloitin kuukausipalkkaiset toimittajantyöt Talentumissa vuoden 1999 alussa. Helmikuussa 2000 siirryin silloin itsenäiseen Arvopaperiin. Vuodet 2005–2010 työskentelin kirjailijana ja vapaana toimittajana ennen kuin siirryin taas syyskuussa 2010 kuukausipalkalle Arvopaperiin, joka olikin silloin osa Talentumia.

Muistan ajatelleeni jo toimituspäällikön paikkaa alkusyksyllä 2010 harkitessani, että lähtisin kolmen vuoden projektiin, vaikka ei minua palkattu tekemään projektia vaan Suomen parasta sijoituslehteä. Nostin annettua tavoitetta, ja mielestäni onnistuimme täyttämään tavoiteasetantani: Arvopaperi on maailman paras lehti suomalaiselle sijoittajalle.

Kolmen vuoden ajatus on saattanut vaikuttaa alitajuisesti ajatuksiini. Lopetan työt Arvopaperissa elokuun lopussa. Kolmesta vuodesta jää uupumaan kaksi viikkoa. Historian dramaturgi muistuttaa tässä kohtaa, että pidin kesällä vain neljän viikon kesäloman, vaikka yli kymmenen vuotta alalla ollut toimittaja nauttii kuuden viikon vuosilomasta.

***

Olen työskennellyt taloustoimittajana yhtäjaksoisesti 14,5 vuotta, siitä tavalla tai toisella Arvopaperissa 13,5 vuotta. Arvopaperi on ehkä paras paikka perehtyä suomalaiseen sijoituselämään. Suomessa on parempia taloustoimituksia, joita katson ylöspäin, mutta missään muualla rajaus ei ole tiukasti (yksityis-)sijoittajan näkökulmassa.

Olen erittäin kiinnostunut aihepiiristä ja olen harrastanut sijoittamista kauemmin kuin kirjoittanut siitä. Linjassa Arvopaperille asettamani tavoitteen kanssa on ollut oma tavoitteeni: olla maailman paras toimittaja suomalaiselle sijoittajalle.

Kun keväällä aloin puntaroida elämääni ja työuraani, tulin siihen tulokseen, että olen onnistunut tavoitteessani, joskaan toimituspäällikköaikani en ole enää ollut niin aktiivisesti uutisten päällä kuin aiemmin. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan organisoijana.

Toimituspäällikön homma sopii minun kaltaiselleni humanistille, jolla on kuitenkin prosessi-insinöörin aivot. Läpimenoaikoja on nopeutettu, prosesseja tiivistetty ja suunnitelmallisuutta lisätty. Niukkenevien resurssien aikana olemme mielestäni saaneet hienoja tuloksia. Kesän Arvopaperi saattaa olla lehden historian paras numero (olen tosin ylpeä myös viime vuoden syyskuun satasivuisesta Helsingin pörssin satavuotisjuhlanumerosta).

Nyt on kuitenkin aika tehdä jotain muuta.

***

Silloin kun työstä katoaa tai työstä viedään mielekkyys, on syytä miettiä, onko työn tekeminen mielekästä. Kun työhön kuluu yli puolet arkipäivien valveillaoloajasta, työn on ruokittava ihmistä monipuolisesti.

Tämä pätee erityisen voimakkaasti nk. luovien alojen töihin. Minulle työ ei ole työtä vaan elämää. Olen toimittajanakin taiteilija. Pahoittelen kliseeilmaisua.

Jossain kesän aikana lukemassani tutkimuksessa taidettiin todeta, että hyvin motivoitunut työntekijä saa aikaan satakertaisesti verrattuna sellaiseen, joka ei ole kummemmin motivoitunut. Luultavasti tutkijat ovat pelanneet varman päälle ja pienentäneet kerrointa.

Luovassa työssä keskinkertainen on arvotonta. Erinomaistumista suhteessa työn arvoon kuvaava käyrä kohoaa eksponentiaalisesti. Siksi työhön pitää olla palo.

Vain epävirallisesti voin sanoa, että aivoissani surisee kosolti kiinnostavia ajatuksia, joita pääsen toteuttamaan vapaana kirjailijana, mediayrittäjänä, freelancerina – millä tittelillä minä itse tai muut minua sitten kutsuvatkin ja mitä ajatukseni sitten ovatkin.

Tunne on kiihottava.

***

Mitä siis alan tehdä?

Vastaus on yksinkertainen: mukavia asioita.

Olen toimittajanurani aikana kirjoittanut megatavuittain lehtijuttuja ja editoinut niitä, pyörittänyt vartin tv-ohjelmaslottia Ylen Aamu-tv:ssä ja tehnyt toistasataa osaa sekä broadcastina että nettijakelussa ollutta tv-ohjelmaa. Minulla on ollut Ylellä omaa nimeäni kantava radio-ohjelma ja säännöllisiä kolumnistipestejä aikakaus- ja sanomalehdissä.

Tiedän jotain media-alasta ja toimittajista, sijoitustuotteista ja Helsingin pörssistä. Olen konsultoinut, luennoinut, juontanut tapahtumia ja hoitanut julkista sijoitussalkkua. Olen kirjoittanut kaunokirjallisuutta aikuisille, nuorille ja lapsille, tietokirjoja aikuisille ja lapsille, pari sijoitusopastakin. Olen kirjoittanut kaikenlaista kansiotsikoista 800 000 merkkiä pitkään romaaniin.

Enkä jatkossakaan sulje pois kuin limerikkien kirjoittamisen. Enkä sitäkään pysyvästi.

Olen myös avoin työtarjouksille ja projekteille, kunhan ne täyttävät tärkeän ehdon: homman on oltava mukavaa.

Vapaus toivottavasti antaa edellytyksen – ja apurahat mahdollistavat omistautumisen – luovaan kirjalliseen työhön oman haluni mukaan.

Journalistina olen tehnyt kohtuullisen pitkän uran kapealla sektorilla. Osaan kirjoittaa muustakin kuin indeksilainoista ja Metson tulevaisuudennäkymistä. Olen kirjoittanutkin. Toisaalta haluan kirjoittaa vielä paremmin ja syvemmin taloudesta ja sijoittamisesta. Jokaisen toimittajan haave on tehdä tutkivaa journalismia.

***

Näyttää siltä, että media-alalla paljolti perehtymistä vaativille jutuille ei luoda edellytyksiä. En tarkoita sitä, että työskentelyolosuhteet avokonttoreissa ovat epäsuotuisat. En tarkoita sitä, että kiire ja deadlinet eivät mahdollistaisi keskittymistä, koska se ei mielestäni pidä paikkaansa: kun toimittajalla on toimittajan intohimo tonkia asiaa, hän tekee sen itseään säästelemättä.

Olen vain ollut aistivinani, että paneutumista vaativien juttujen tekemistä ei erityisesti ruokita. Kyse on toimituskulttuureista, enkä nyt puhu Arvopaperista vaan yleisestä käsityksestäni. Romantisoitu sankaritoimittajamyytti (joka on myytti ja jollaisen olen kirjoittanut Ilta on julman Mikossa) ei istu samaan huoneeseen kuin puhe, joka korostaa klikkimääriä ja mainosnäyttöjä.

Nähdäkseni tutkiva journalismi ulkoistuu intohimoisten ja usein vapaiden toimittajien työksi. Tästä on jo hyvä esimerkki mainiosti käyntiin lähteneessä pitkien juttujen Long Playssä.

Perehtyneen journalismin tekeminen freelancerina on taloudellisesti typerää, koska juttupalkkiot eivät skaalaudu läheskään työmäärän suhteen – tiedän hyvin, sillä olen viisi vuotta myynyt ja kolme vuotta ostanut juttuja. Tällöin palkkion täytyy tulla immateriaalisena ilona ja tyytyväisyytenä hyvin tehtyyn työhön.

Sama logiikka toimii muuten kirjallisuudessa ja monella muullakin taiteenalalla. Onhan tutkiva journalismi tai vaikkapa esseemäinen journalistiikkakin joka tapauksessa palkkio per käytetty työtunti -mittarilla järkihommaa kirjojen kirjoittamiseen verrattuna.

Älkää kuitenkaan kertoko tätä mediatalojen pomoille.

***

Sain toissapäivänä tiedon, että Ilta on julma on saapunut WSOY:hyn Korkeavuorenkadulle. Niinpä irtisanouduttuani pakkasin tietokoneen reppuun ja kävelin Ruoholahdesta Bonniertaloon. Puolentusinan tutun jututtamisen jälkeen pääsin toimituskerrokseen ja sain käsiini kirjan juuri painosta tulleen kappaleen.

En viihdy neuvotteluhuoneiden samanlaisina toistuvissa palavereissa. Jo hellittelysana ”neukkari” kuulostaa vastenmieliseltä. Silti kun eilisiltana silittelin Ilta on julman kansinukkaa WSOY:n vanhoilla kalusteilla sisustetussa kahvihuoneessa ja join automaattikahvia, minulla ei ollut akuuttia hätää rynnätä ovesta ulos. Se oli mukava hetki.

Advertisements
Kategoria(t): Ilta on julma, WSOY. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Risteyskohta

  1. JP Koskinen sanoo:

    Onnittelut Karo! Hieno ja rohkea päätös!

  2. Onneksi olkoon! Rohkeat ratkaisut pitävät kiinni elämässä. 🙂

  3. Teemu Helle sanoo:

    Onnittelut täältäkin, Karo! Liike, jollaiseen kovin monella ei rohkeus riitä.

  4. Aito Bullero sanoo:

    Kiitos näistä vuosista lehdessä ja palstalla aikoinaan kyselytunnissa ja muutenkin.

  5. Hanna Eskola sanoo:

    Rohkea hyppy, Karo.Sun aikanasi Arvopaperista tuli komea lehti – toivottavasti saamme lukea juttujasi vastedeskin.
    Odotan Ilta on julmaa!

  6. Ilkka Falck sanoo:

    kiinnostava kirjoitus ja onneksi olkoon, itse tein samankaltaisen päätöksen ja osittain samoista syistä reilu vuosi sitten. tietenkin molemmissa työskentelytavoissa on puolensa ja puolensa, mutta vapaudestani en enää luovu!

  7. Seppo Roth sanoo:

    Onnea uuteen! Hyvä jäähyväiskirjoitus oli tämä.

  8. Pasi Havia sanoo:

    Hienoa Karo! Arvopaperia on ollut ilo lukea kuten myös kirjojasi. Toivon menestystä ja kaikkea hyvää uudelle elämällesi, joka toivon mukaan tarjoaa kaipaamiasi asioita!

  9. Tapani Taulu sanoo:

    Kiitos ja onnea. Rohkeus on hieno luonteenpiirre.

  10. Mikko sanoo:

    Yhtenä monista mikoista olen tästä mallikkaasta kirjoituksesta kiitollinen,
    Hyvä Karo!
    Mikko L

  11. Olli sanoo:

    Hienoa Karo – hyvä ja rohkea päätös! Kiitos taustoituksesta. Tulet varmasti saamaan mukavia projekteja jatkossa – track recordisi on niin vakuuttava!

  12. Paluuviite: Mikot | Karon Kuvalehti

  13. Kiitos, kiitos! Näiden parin päivän aikana yhteydenottoja on tullut runsaasti, ja kaikenlaista on tiedossa. Tarkoitus on mahdollisuuksien mukaan jatkaa kirjoittamista myös Arvopaperiin. Tai myös kirjoittamista.

  14. Rea Peltola sanoo:

    Valitettavasti lehtipomot tietävät jo varsin hyvin, että sitoutuneet ja innostuneet ihmiset tekevät töitä myös ilmaiseksi. Eihän se mitään muuten haittaisi, mutta siitä seuraa, että suurelle osalle näistä ihmisistä ei todellakaan makseta mitään. Ja jollakin pitäisi kumminkin elää, eikö? Arvatenkin innostunut työnteko ja paneutuminen jäävät niiden harrastukseksi, joilla on taustalla perittyä varallisuutta. Voisi toisaalta luulla, että se haittaisi lehtitalojen kannattavuutta, ja niinhän se haittaakin. Mutta koska toistaiseksi pörssi tuottaa enemmän rahaa kuin varsinainen työ, sillä ei ole väliä. Sitten kun pörssikupla puhkeaa, tilanne tietysti jälleen muuttuu, mutta ryminästä tulee aikamoinen.

  15. Marja-Terttu Verho sanoo:

    Kiitos tähän astisista teksteistäsi, jään odottamaan seuraavia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s