Erottaja

Erottaja ilmestynyt pokkarina ja espanjaksi

Lokakuu 2008. Vuosisadan finanssikriisi mylvii valtoimenaan. Raha etsii turvaa, pakkomyynnit vavisuttavat uhmakkaita markkinoita, elämäntyöt teurastetaan sekunneissa. Erottaja Altiuksen, Suomen legendaarisimman sijoitusrahaston, salkunhoitaja Rainer Olavi Oraspää taistelee häneen luottaneiden sijoittajien puolesta – omaa etuaan unohtamatta.

Kun uusi omistaja panee Oraspään ja hänen kahden kumppaninsa 1990-luvulla perustaman Erottaja-varainhoitotalon myyntiin, perustajatroikka päättää ostaa kalliilla Ruotsiin myydyn firman takaisin halvalla. Samaan aikaan yhtiön controller katoaa ja menestysrahaston salkusta paljastuu hengenvaarallinen ilmakupla.

Pääomamarkkinoiden dominopeli kiihtyy verilöylyksi. Samalla vanhojen lojaliteettien noteeraus putoaa alle nimellisarvon. Mitä jää lopulta viivan alle?

Erottaja on palkittu Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnolla. Teos oli Savonia-palkintoehdokas. Romaani on ilmestynyt Espanjassa heinäkuussa 2012 nimellä Calle Erottaja.

Erottaja on saatavilla kovakantisena, pokkarina, e-kirjana ja Kari Ketosen lukemana äänikirjana (cd- ja mp3-formaatit).

Arvosteluja

”Jos olet kiinnostunut ison rahan liikkeistä ja ihmiskohtaloista sijoitusrahastojen varjoisalla puolella, voisit tuskin käyttää iltaasi paremmin. — Hämäläisen uusin on hyytävän realistinen finanssijännäri. Tarinaa lukee kuin todellisuutta, minkä kirjoittaja voi ottaa kehuna. –Harvoin saa lukea näin ajankohtaista ja todenmakuista jännäritulokasta. Erottajaa voi nimittää yhdeksi yhä jatkuvan talouskriisin maamerkeistä.” – Matti Posio, Aamulehti 10.8.2011

‎”Tunnelma on kuin savannilla, jossa pedot ja raadonsyöjät kyttäävät saalista ja toisiaan — Tässä piilee Hämäläisen kirjan viehätys. Kielteinen ihmisyys herättää lukijan mielenkiinnon. Lukija haluaa tietää, kuinka henkilöiden käy. Kirja on pakko lukea loppuun. Jos trilleri on pakko lukea loppuun, silloin sen kirjoittaja on onnistunut työssään. Hämäläinen on.” – Juhana Rossi, Helsingin Sanomat 16.8.2011

‎”Se on yksi vuoden kiinnostavimmista kirjoista!” – Seppo Puttonen Ykkösaamussa 18.8.2011

‎”Arvopaperin toimituspäällikkö, kirjailija Karo Hämäläinen on kirjoittanut isänmurhaa lähentelevän teoksen.” – Henrik Muukkonen, Talouselämä 19.8.2011

‎”Jo lajityypin innoittaja Tom Wolfe (Turhuuksien rovio, 1987/1989) iskosti alalle itsetyytyväisen moralismin, jankkaavan kielen, kulmikkaat henkilöhahmot ja luksustavaroiden loputtomat luettelot. — Toisin kuin Wolfe, Hämäläinen kuvaa myös liiketoimia eikä vain pörssirikkaiden elämäntapaa. — Esiin nousee vaikeasti selitettävä pelaamisen ja voittamisen nautinto, pätemisen tunne tai kauneimmin itsensä toteuttaminen.” – Juhani Ruotsalo, Uutispäivä Demari 24.8.2011

‎”Tuhdin teoksen juoni pitää otteessaan loppuun asti. Takaa-ajojen ja tulitaistelujen sijaan trillerin jännitystä luovat sijoitusriskit, talousrikokset, yrityskauppaneuvottelut ja valtapelit. — Tarkasti rakennetusta ja uskottavasta romaanista tekee poikkeuksellisen juonen rinnalla kulkeva analyysi. — Pankki- ja rahoitussektorin kulissientakaisesta todellisuudesta kertova romaani puhuttelee jokaista pankkitilin haltijaa. On ihme, jollei vauhdikkaasta tarinasta tehdä kotimaista tv-sarjaa tai elokuvaa.” – Joni Pyysalo, Suomen Kuvalehti 26.8.2011

‎”Ensimmäinen aiheensa tunteva ja ymmärtävä rahoitusmaailman kuvaus, kuin uuden vuosituhannen Turhuuksien rovio maustettuna Ilkka Remeksen jännärijuonella.” – Tommi Aitio, Kauppalehti Optio 1.9.2011

‎”‎Hämäläinen tuntee aiheensa ja osaa kirjoittaa vetävästi. Euroopan ja koko maailman velkakriisi antaa Erottajalle pelottavan ajankohtaiset kulissit. Kirja auttaa kurkistamaan pääomamarkkinoita pyörittävien sielunelämään.” – Kari Huoviala Järjestyksenpitäjä-palstallaan Aamulehdessä 3.9.2011

‎”Finanssitrilleri on osuva määre teokselle, jonka kaikkien toimijoiden vaikuttimena on raha ja sen tekeminen, ei välttämättä hankkiminen.” – Juha Seppälä kolumnissaan Aamulehdessä 4.9.2011

‎”Mielenkiintoinen kurkistus vähän erilaiseen maailmaan kuin se, mistä usein tulee luettua. — Alan ymmärtää jo paremmin sitä, miksi maailmantalous on kriisissä.” – Nenä kirjassa -kirjablogi 4.9.2011

‎”Erottajassa toteutuu mainiosti erään toimialan asiantunteva kuvaaminen ilman, että asiantuntemus tuntuu päälleliimatulta opettavaisuudelta. Subprime-kriisi, islantilaispankkien dominopelimäinen romahdus, sijoittamisen aakkoset tulevat käydyksi läpi. Lukijana huomaa senkin, että välillä tapahtumat tuntuvat kovin todellisuuspohjaisilta, välillä taas siltä että kirjailija nauttii kun saa irrotella mielikuvituksensa voimin – mutta merkillistä on, että vaikeaksi menee sanoa, milloin kuvaukset ovat lähimpänä todellisuutta ja milloin kauimpana siitä.” – Salla Brunou Sallan lukupäiväkirja -kirjablogissaan 11.9.2011

‎”Etkö ole ikinä lukenut taloussivujen pörssikursseja? Koetko ettet tajua taloutta tai viime vuosien finanssikriisin syitä? Ei hätää. Karo Hämäläisen finanssitrilleri Erottaja on pätevää luettavaa myös sinulle. Ja luettuasi voit olla hitusen valaistuneempi. — Karo Hämäläinen on kuitenkin avannut oven uudelle lajityypille. Nimitys finanssitrilleri tulee tässä tapauksessa ottaa kirjaimellisesti. Henkirikoksia kaipaavat joutuvat nimittäin pettymään Hämäläisen romaanin suhteen. Erottajassa rikosten syynä ja materiaalina on: raha, raha ja raha.” – Terhi Hannula, Turun Sanomat 13.9.2011

‎”Yllättäviä juonenkäänteitä tulee vastaan säännöllisin väliajoin.‎” – Jari Olavi Hiltunen, Satakunnan Kansa 14.9.2011

‎”Nerokas taloustrilleri havainnollistaa vuosien myötä kertynyttä kirjailijantaitoa. Pitkäaikaisena talousjournalistina ja Arvopaperi-lehden toimituspäällikkönä Hämäläinen tuntee kuvaamansa miljöön koukeroineen kuin omat taskunsa.” – Jari Olavi HiltunenOpettaja 23.9.2011

‎”Karo Hämäläisen varainhoitotaloon sijoittuva jännäri maistuu tuoreelta. Tapahtumaympäristö ei ole ennen kokematon, mutta juuri nykyinen ajankohta saa lukijan kiinnostumaan tavallista perusteellisemmin omahyväisten rahastonpyörittäjien nippelihommista. Sitä paitsi Hämäläinen on toimittaja eikä lukijaa kielellisillä keikaroinneilla ikävystyttävä taidekirjailija.‎” – Pekka Alarotu, Maaseudun Tulevaisuus 26.9.2011

‎”Erottaja annostelee taitavasti kutkuttavaa ennalta-arvattavuutta ja yllätystä. Mielenkiinto herätetään nopeasti, ja sitä ruokitaan hyvin valituilla cliffhangereilla, joihin luvut päättyvät. — Erottaja onkin tragedia termin aristotelisessa merkityksessä, ja hyvässä tragediassa tärkeintä on toiminnasta syntyvä koukuttava juoni. Sellaisen Hämäläinen punoo komeasti.” – Tuomas Juntunen, Parnasso 5/2011.

‎”Alkuverryttelyn jälkeen Erottaja imaisee mukaansa kuin konsanaan Dan Brownin Da Vinci -koodi. Teos on täysiverinen dekkari, mutta myös terävä kuvaus finanssimaailman luisumisesta syksyn 2008 kriisiin.” – Mikko Metsämäki, Kauppalehti 6.10.2011.

‎”Joka tapauksessa syksyn merkkiteos, koska avaa uutta uraa ja aihetta kertomataiteelle. Finlandia-ehdokas ehdottomasti. (Tietysti pinttyneiden kirjallisuusihmisten on helppo ohittaa tämäkin viihteenä.)” – Panu Rajala päiväkirjassaan 7.10.2011.

‎”Erinomaista valaistusta pankkiiriliikkeiden pimeään varjopuoleen saa tänä syksynä kirjailija Karo Hämäläisen paksusta Erottaja-romaanista, jossa kuvatut tapahtumat pohjaavat parin-kolmen vuoden takaisiin aikoihin, jolloin islantilaiset yrittivät ostaa velkarahalla myös palan Suomea.” – Savon Sanomien pääkirjoitus 13.10.2011.

‎”Kirjasyksyn yhteiskunnallisista romaaneista kiinnostavin on Karo Hämäläisen Erottaja, talousjännäri. Arvopaperi-lehden toimituspäällikkö tietää mistä kirjoittaa. Jännitys pysyy yllä ilman yhtään ruumista.” – Jarmo Uusi-Rintakoski, Kodin Pellervo 13.10.2011.

‎”Karo Hämäläisen rahamarkkinoiden maailmaan sijoittuva jännitysromaani Erottaja on viihdyttävä ja opettavainen teos. Konstailemattoman lauseen taitajana Hämäläinen rakentaa tarkkojen teonkuvausten kautta kylmien numeroiden maailmasta värikkään kertomuksen.” – Anssi Lehtimäki, Pohjalainen 23.10.2011

‎”Hämäläinen on taitavaksi ja monipuoliseksi tiedetty sanan käyttäjä. Uusin kirja on finanssitrilleri, eli Arvopaperi-lehden toimituspäällikkö kirjoittaa maailmasta, jonka hän tuntee. — Tälle kannattaisi tehdä jatkoa, ei pelkästään sen takia, että jotain jää henkilöiden osalta auki, vaan siksi, että Hämäläisellä on vielä varmasti paljon enemmän sanottavaa kuin monella entisellä poliisilla dekkaristina.” – Mikko Kontti, Länsi-Savo 24.10.2011

‎”Kun kirja tärähtää elektronisen laitteen näytölle, se on aina yhtä ohut tai paksu, kevyt tai painava. Sain esimerkiksi Karo Hämäläisen Erottaja-kirjan sähköisesti jo loppukesästä, enkä edes vilkaissut sivumäärää ja hups!, yhtäkkiä olin lukenut sitä jo puoliväliin tarinan tempaistua minut totaalisesti mukaansa.” – Jenni Pääskysaari Sivullinen-blogissaan 25.10.2011.

‎”Juonen juurakko koukuttaa. Kirjaa ei malttaisi käsistään laskea.‎” – Leea Ollikainen, MTV3, 28.10.2011

‎”Trillerinä Erottaja etenee koukuttavalla vauhdilla juonenkäänteestä toiseen. Kirjan kuvaama sijoitusmaailma avautuu mielenkiintoisella tavalla sijoitusasioita seuraavalle, mutta helppolukuisena, soljuvatekstisenä on helppolukuista meille kaikille.‎” – Mikael Tuisku, Tyrvään Sanomat 1.11.2011.

‎”Jes! Ajankohtainen aihe, jota haluaisi ymmärtää paremmin. Mutta kuitenkin viihdyttävä jännäri ja mikä parasta: ilman, että pitää listiä puolet henkilöistä.‎” – Janne Rantanen, Uusi Rauma 5.11.2011.

‎”Karo Hämäläisen Erottaja on hykerryttävä trilleri finanssimaailman mädännäisyydestä. — Tarina pysyy kasassa loppuun asti. Epilogikaan ei kuraa kirjaa kuten niin usein jännityskirjoissa valitettavasti tapahtuu. Kirja on samalla katsaus taloushistoriaan ja sosiaalihistoriallinen kurkistus tietyn aikakauden tiettyyn sosioekonomiseen lokeroon. — Loistavaa tekstiä, jota luki nautinnolla.” – Joonas Sillanpää, Kirjahylly-blogi 6.11.2011.

”Kyttäily, itsekkyys taktikointi ja rahan kiilto silmissä eivät välttämättä tarkoita pyrkyä rikastua vaan onnistua rahantekopelissä. Pelistä syntyy trilleri. — Suomessa on ilmestynyt hyvin vähän talouselämästä kertovia romaaneja. Tästä puhuttiin kirjailija Ilkka Remeksen kanssa muutama vuosi sitten Brysselissä. Hän ehdotti, että kirjoittaisin sellaisen. Karo Hämäläinen teki sen ja onnistui.” – Helinä Hirvikorpi, Yrittäjä 4/2011.

‎”Erottaja on erinomainen suomalaiseen pörssimaailmaan sijoitettu finanssitrilleri.” – Ritva Sorvali Kouvolan Dekkaripäivien Ritvan dekkarinurkassa 16.11.2011.

‎”Rahamaailman sisäpiireissä taitavasti liikkuva trilleri huijaukseksi muuttuneesta rahanteosta, jonka seurauksena koko maailmantalous on sekaisin.‎” – Savonia-palkintolautakunta ehdokasperusteluissaan 18.11.2011.

‎”Hämäläinen on noussut kertaheitolla suomalaisen jännityskirjailijoiden kirkkaimpaan kärkeen.” – Matti Järvinen Pasilan kirjastosta Helsingin kaupunginkirjaston 12 osumaa -verkkosivuilla 20.11.2011.

”Hämäläinen tuntee aiheensa. Hän kirjoittaa syksyn 2008 yleismaailmallisesta finanssimarkkinoiden kriisistä tunti tunnilta eteenpäin kihelmöivän trillerin, yhden viikon kujanjuoksun.” – Helena Miettinen, Savon Sanomat 29.11.2011.

‎”Karo Hämäläisen finanssitrilleriä Erottaja voidaan pitää ehdottomasti eräänä kuluvan kirjasyksyn läpimurtona. — Erottaja on hänelle hyvä aluevaltaus, suvereeni purjehdus kirjailijalle itselleenkin uuteen genreen.” – Markku Kaskela KirjaIN-lehdessä 2/2011.

‎”Ihan hemmetin hyvä kirja kaikin puolin. Eläväistä kieltä, juoni toimii ja sitä on monista tapahtumapaikoista ja henkilöhahmoista huolimatta helppo seurata mutta ennen kaikkea kirja kuvaa todella hyvin tuota syksyn 2008 finanssikriisiä, rahoitusalaa ja alalla työskenteleviä.” – Onnenkeksejä-blogi 18.12.2011.

‎”Karo Hämäläisen Erottaja on ajatuksia herättävä romaani. Teos on lukukokemuksena vaikeasti tulkittava, vaikka trillerimäinen tarina tempaa lukijan mukaansa. — Lukijan käteen jää kuitenkin ainoastaan päähenkilöiden ahneesta ja katalasta luonteensa syntyvä voimattomuuden tunne. Tässä lienee Erottajan merkittävin, lisäkysymyksiä herättävä sanoma.” – Markus Ylimaa blogissaan 27.12.2011.

‎”Erottaja on vetävä kuvaus siitä, miten rahan henki leijuu asfaltin yllä. — Tätä voi lukea ihan vain trillerinäkin. Mahdollisesti kannattaakin. Jos pysähdyn miettimään kirjan henkilöiden arvomaailmoja, tulee paha olo. — Ärhäkkä ja nopeatempoinen kirja, vahva ja hyvä trilleri.” – Booksy lukupäiväkirjassaan Booking it some more 27.12.2011.

”Tartuin Karo Hämäläisen taloustrilleriin, kun kaipasin varmaa lukemista, jonka koukutus- ja viihdearvo olisi taattu. — Isänmurhan voi tehdä viihdekirjallakin, kunhan tietää, mistä puhuu.” – Jenni S. Koko lailla kirjallisesti -blogissaan 8.1.2012.

”Toiminnallisissa kohtauksissa Hämäläinen vie tarinaa kuten kuka tahansa jännityskirjailija. — Mielenkiintoisinta kirjassa on kuitenkin finanssimaailman kuvaukset ja päähenkilöiden pohdinnat luottobisneksen lainalaisuuksista. — Tämän jälkeen on vaikea mennä kuuntelemaan, kun sijoitusneuvoja luettelee erilaisten rahastojen keskimääräisiä tuottoprosentteja.” – Matti Tieaho Erottaja-äänikirjasta, Kymen Sanomat 14.1.2012.

”Karo Hämäläinen kuvailee rahan ohjailua kiinnostavasti ja jännittävästi.” – Lapin Kansa 26.1.2012.

”Yhtä jännittävä kuin Remeksen trillerit ja yhtä opettavainen kuin keskiverto sijoitusopas. Se on Karo Hämäläisen mestarillinen jännitysromaani Erottaja. — Hämäläinen kertoo ne alastomat lainalaisuudet, joiden ympärillä varainhoitobisnes pyörii. Ne, joita alaa tuntematon ei hoksaisi, ja joita alalla työskentelevä ei ilkeäisi kertoa.” – Henri Elo blogissaan Kauppalehdessä 13.2.2012.

”Tarina pitää otteessaan riihikuivalla rukkasella. Ei tarvita mafiaa ja ruumiita, riittää raha, ahneus ja kylmä juonittelu. — Valmius nousta kansainväliseksi hitiksi, missä käännösoikeuksien penääjät?” – Minttu Hapuli Kirjailijalta kajahtaa! -blogissaan 1.3.2012.

”Rohkenen suositella, jos jännitys saattaa mielestäsi löytyä vaikkapa Sampo-osakkeen kurssikehityksen seuraamisesta eikä ruumiiden määrästä.” – Kirjojen takana -kirjablogi.

”Fiktiivisen kirjallisuuden yksi tehtävä on herättää ajatuksia. Tässä Hämäläinen onnistuu erinomaisesti. Yhteiskunnallisessa ajattelussa mielikuvituksen kautta yhteydet todellisuuteen avautuvat varsin helposti.” – Alpo Jokinen, Pirkanmaan Päivä 15.4.2012.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s