Kriitikko ei etsi virheitä ja heikkouksia vaan onnistumisia. Kriitikko ei ole teurastaja vaan neuvolantäti. Vain tohelo neuvolatyöntekijä tappaa lapsen kehtoonsa.
Kirjallisuuskriitikon tärkein ominaisuus on lukutaito. Lukeminen on vaikeampaa kuin kirjoittaminen.
Kriitikko on vallankäyttäjä. Kriitikko käyttää valtaansa jättämällä arvostelematta.
***
Toisinaan kriitikko haluaa olla taiteilija. Hän käyttää taideteosta ponnahduslautana oman erinomaisuutensa esittelemiseen.
”Katsokaa minua! Näin nokkela olen!” hän huutaa. Niin kuin taiteilija.
Helpoin tapa saada huomiota on teilata taideteos. Mitä vähemmän teokseen tutustuu, sitä helpompaa se on.
***
Ensimmäiseksi kriitikon tulee yrittää ymmärtää.
Jos ei ymmärrä, viisas kriitikko kysyy, johtuuko se hänestä vai teoksesta.
Jos ei ymmärrä, mutta takaraivossa kytee ajatus, että tässä voi olla taidetta, turvallisinta on kehua. Niin kriitikko säilyttää uskottavuutensa.
Jos ei ymmärrä, mutta takaraivossa kytee ajatus, että tässä voi olla viihdettä, kannattaa haukkua. Niin kriitikko säilyttää uskottavuutensa.
Kumpikin toimintatapa on pettämistä. Itsensä mutta ennen kaikkea kritiikin lukijoiden.
***
Kriitikko ei ymmärrä niin kuin äiti muita terrorisoivaa lastaan. Kriitikko ymmärtää niin kuin valistunut lukija, katsoja, kuulija.
Kriitikko ei kirjoita omasta taidekokemuksestaan. Hän on kriitikko juuri siksi, että hän kykenee ylittämään oman mieltymyksensä tason.
Alakoululainen kirjoittaa: ”Tykkäsin, koska…”
Kriitikko ei. Ei edes ajattele niin.
***
Kirjakritiikkeinä tarjotaan laimeita juonireferaatteja, joiden sekaan on sotkettu muutama adjektiivi. Niiden kirjoittajat eivät ole kriitikoita vaan konsulentteja.
Väsyneet konsulentit seisovat marketin aulassa kymmenettä tuntia, mumisevat ulkoa opiskelemiaan lauseita silmät sumeina ja ihmettelevät, miksi ei kiinnosta. Heidän muminansa sen paremmin kuin taideteokset, joista he puhuvat.
***
Taiteilijat tekevät joko samalla tavalla kuin on aina tehty tai toisella tavalla. Toisella tavalla tekeminen vie taidetta eteenpäin.
Jos kriitikko ei ymmärrä tätä, hänen työvälineensä tulisi takavarikoida valtiolle ja hänet tulisi sulkea selliin sadan Harlekiini-romaanin ja tusinan toritaulun kanssa.
Sellin ikkunasta hän voisi huudella, kuinka on niin ihanan turvallista, kun sankari ja sankaritar kohtaavat.
(Kuvassa oleva J. V. Snellman paitsi ymmärsi markan päälle oli myös kirjallisuuskritikko. Kuva Ostrobotnian tulipalossa tuhoutuneesta Oskar Nylanderin maalauksesta Sininen Snellman vuodelta 1849. Kuvalähde: Wikipedia, kuvaaja tuntematon.)
Karon Kuvalehti 
Marmoriin hakattavia lauseita.